Katse. Uskollinen ja palvova katse.

Koira nojaa päätänsä auton etuistuimeen ja katsoo valokuvateoksesta suoraan silmiini. Minusta tuntuu välittömästi siltä, että olen tervetullut istumaan takapenkille.

kotiin.jpg

Kenen kyytiin valokuvateos on minut houkutellut? Takapeilistä näen auton kuljettajasta vain suun ja nenän. Takaapäin en osaa arvioida, onko kuljettaja nainen vain mies. Jännittävää.

Koiran katseesta tiedän, että en istu takapenkillä yksin. Tuollaisen poseerauksen saa osakseen vain koiran emäntä tai isäntä.

Klik, kuva on otettu. Auton vauhti kiihtyy, koira kääntää kuononsa menosuuntaan - ja vau, tuuli suhisee korvissani!

Edessämme on suora tie kesäillan vastavalossa.

Vilja Tammisen näyttelyssä on useita mielenkiintoisia valokuvatöitä. Esillä on kaksi eri kokonaisuutta. Ensimmäistä kokonaisuutta varten Tamminen on rakentanut asetelmia, jotka toimivat luonnoksina 1800-luvun ajan suomalaisten maalareiden tauluihin. Tamminen on kuvannut nämä asetelmat. Toista kokonaisuutta varten Tamminen on usean vuoden aikana kuvannut dokumentaarisesti lasten maailmaa.

Lisäksi näyttelyssä on kuvia suurista puista ja esihistoriallisista kivirakennelmista, joita Tamminen on kuvannut Englannissa.

Näyttely on esillä 20. toukokuuta asti Promenadigalleriassa Hyvinkäällä.

Valokuva: Vilja Tamminen, 2004