Olen nyt ensimmäistä kertaa Wismarin hansakaupungissa Pohjois-Saksassa.

Näille Itämeren rannoille syntyi kaupunkeja kirkkoineen, toreineen ja satamineen jo aikapäiviä sitten. Täältä lähdettiin myötäisellä luonaistuulella seilaamaan meren kaukaiselle vastarannalle.

Täältä he tulivat meille. Käsistään taitaville tulokkaille riitti töitä. Turun tuomiokirkon rakennustyömaalla saksa, ruotsi ja suomi rytmittivät pauketta. Tiiltä poltettiin, laastia vaivattiin ja kirkkoja rakennettiin pitkin etelärannikkoamme.

Nyt kun kuljen täällä, silmäni ahmivat ympäristöä, josta varhaisin kirkkoarkkitehtuurimme ja kuvataiteemme on lähtöisin. Ajatukseni poikkoilee keskiaikaisessa tiililimityksessä ja Hansa-liitossa, sitten se hypähtää DDR:n vuosiin ja Saksojen yhdistymiseen.

Vuosisatojen vahva läsnäolo suorastaan hengästyttää. Minkäköhän yllätyksen tarjoaa tuokin edessäni oleva kadunkulma?

Saavun Marian kirkon aukiolle. Kirkosta on jäljellä vain torni. Se on uusgotiikkaa 1200 - 1300 -luvuilta. Toisen maailmansodan loppuvuosina liittoutuneiden pommit tuhosivat kirkon.

Tiiliaita rajaa aluetta. Uteliaisuuteni herää, minun on päästävä aidan toiselle puolelle.

Ach so, täällähän on nähtävääkin!

Muurin päällä on pieni pronssiveistos muhkeamuotoisesta, alastomasta naisesta istumassa tuolissa. Silmät ovat nautinnollisesti kiinni. Se on ilmiselvä löhöhetki auringonpaisteessa.

wismar2.jpg

wismar1.jpg

En löydä mitään tietoja veistoksesta. Nimeän se välittömästi Mariaksi.

Muistanko oikein? Maria oli Raamatussa pohtiva ja elämästä nautiskeleva toisin kuin sisarensa Martta, joka touhusi koko ajan. 

Maria on hyvä vastakohta tälle ympäristölle, jossa rakennettu ja sodittu vuoronperään. Nyt olisi syytä ottaa rennosti.

Valokuvat: Leena-Liisa Lehikoinen, 2015