Katselen mäntyjen latvojen yläpuolella pilkistävää valkoista, terävää kärkeä. Se on arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnitteleman kirkon huippu. Olen Hyvinkäällä.

Kirkkoa pidetään Ruusuvuoren pitkän uran päätyönä. Kirkon rakentaminen vuonna 1961 on ollut rohkea teko. Toki paikkakunnalla oli aikaisemminkin pystytetty moderneja rakennuksia, mutta pyramidinmuotoinen Herran huone oli silti aivan ainutlaatuista ei vain tässä pienessä maalaiskaupungissa vaan koko Suomessa. Vuosikymmenen loppupuolella rakennettiin joitain muitakin samankaltaisia kirkkoja, kuten Helsingin Kannelmäkeen ja Lappeenrannan Lauritsalaan.

Astun sisälle kirkkoon ja istahdan penkkiiin. Muistelen, että Ahdenkallion kartanon emännällä oli osuutta siihen, että kirkko rakennettiin tälle paikalle. Kirkon julkisivu on Hämeenkadulle, johon rajoittui kartanon perustama villatehtaan alue. Valkoinen kirkko loisti mäeltä tehtaalle kuin lupaus hyvästä huomisesta.

Olen aina pitänyt kirkon pelkistetystä tunnelmasta. Rakennus muodostuu toisiinsa limittyvistä kolmioista, pyhän kolminaisuuden symboleista. Altari on pienellä, kolmionmuotoisella seinällä, johon oikelta sivuikkunasta tulee männikön siivilöimää valoa.

Sivuvalo korostaa takaseinän ruotteitten muotoa ja johdattaa katseeni aivan vasemmalle nurkkaan ja sieltä ylös pääni yläpuolelle. Mikä huumaava tilantuntu!

Tiedän, että kirkon muut kolmiot hahmotan vain ulkoapäin, siispä astun ulos kirkosta. Julkisivu Hämeenkadulle muistuttaa tieteiselokuvien avaruusalusta, takaapäin kirkko on kuin Egyptin pyramidi.

Kuuntelen, kuinka kaupungin liikenne kohisee alhaalla Hämeenkadulla. Toista oli 10 000 vuotta sitten. Silloin meren aallot tyrskivät rantaan. Seison Itämeren edeltäjän, Balttian jäämeren, muinaisrannalla. Oli jääkausi. Siitä on muistona jään sikinsokin paiskomat kivenlohkareet kirkon edustalla. Paikka on nimetty pirunpelloksi.

Valokuvat: Leena-Liisa Lehikoinen, 2016