Olen toista kertaa täällä Yayoi Kusaman Ikuinen sieluni -maalaussarjan äärellä.

Kusama on työstänyt sarjaa jo seitsemän vuotta. Alun perin hän päätti tehdä 100 maalausta, mutta nyt tavoite on  tuhannessa.

Kusama maalaa teokset vaakatasossa olevalle kankaalle edeten reunoilta keskelle. Ja kertavedoilla. Ei siis korjaa, eikä maalaa päälle.

Kusama maalaa "sielunsa syviä maisemia" runollisesti ilmaistuna. Kliinisesti sanottuna ne ovat terapiamaalauksia, sillä Kusama käsitelee maalauksissaan näkyjä, jotka ovat vainonneet häntä lapsuudesta lähtien.

Minua Kusaman maalaukset eivät ahdista, en aisti niissä tuskaa, pelkoa, surua, vihaa, pettymystä tai mitään muutakaan negatiivista. Päinvastoin.

Kusama on maalanut jotain universaalia. Ensimmäisellä käyntikerrallani näin häivähdyksiä Australian aboriginaalien hiekkapiirroksista, polynesialaisten puukaiverruksista, Uuden Seelannin maorien ihmiskehon tatuoinneista ja japanilaisten kimonoiden kuoseista.

Nyt tällä toisella kerralla löydän maalauksista silmiä - tai ehkäpä ne ovat yksitumaisia soluja, elämän alkuja? Niitä on lähes jokaisessa maalauksessa.

Minua puhuttelee erityisesti Sydämen muoto -maalaus (kuvassa oikeanpuolisin). Silmistä muodostuu kiehtova geometrinen pinta.

Koen maalauksen muistojeni avaruutena. Siinä on kohtaamisia ja eroja, yksin ja yhdessä, iloja ja suruja, aherrusta ja lepoa, arkea ja juhlaa, hetkellisyyttä ja ajattomuutta. Se on kaunis avaruus.

In Infinity -näyttely on esillä 22.1.2017 asti HAMissa Helsingissä.

Kuva: Leena-Liisa Lehikoinen, 2016