Kiertelen Teos 2016 -myyntitapahtumassa. Silmäilen grafiikkaa seinä toisensa perään. En oikein tiedä mitä toivoisin näkeväni, mutta yksikään grafiikanlehti ei puhuttele minua.

Päätän keskittyä veistoksiin. Siinä on Tapani Kokon värikylläinen, puinen nainen. Se on hauska työ, mutta se ei juuri tällä hetkellä kutkuta aistejani. Kokon veistoksia olen viimeksi nähnyt yhden näyttelyn verran Turun taidemuseossa ja kirjoittanut bloginkin.

Suuntaan eteenpäin seuraavaan saliin. Grafiikkaa vilistää silmissäni. 

Nyt mielenkiintoni herää. Lattialla tyynyllä makaa naishahmo piikkejä selässään. Se on Merja Rankin veistos "Pikkusiili". Naishahmo on porsliinia, piikit muovisia nippusiteitä ja tyyny kimaltelevaa kangasta. Materiaalien kontrasti on onnistunut, ja mittasuhteet ovat harmoniset. Tekisin heti kaupat, jos minulla olisi 4 880 euroa ylimääräistä rahaa. Tosin en tietäisi, minnekä laittaisin veistoksen esille kodissani.

pikkusiili_merja-ranki_2015.jpgvainnut-kaiku_pekka-rytkonen_2015.jpg

"Pikkusiilin" myötä piristyn katselemaan näyttelyä ja suuntaan seuraavaan saliin. Grafiikkaa vilistää silmissäni, mutta en anna sen häiritä kierrostani.

Pysähdyn Pekka Rytkösen kolmen pienen pronssiveistoksen luo. Kyykistyn katselemaan "Vaiennutta kaikua". Pieni ihmishahmo seisoo korkean kaaren alla. Minua miellyttää ihmishahmon ja sitä ympäröivän tilan välinen mittasuhde ja pysähtynyt, sakraalimainen tunnelma. Tämä veistos sopisi kokonsa puolesta erittäin hyvin kotiini, tietäisin sille jo paikankin - mutta, ei. Hinta on 2500 euroa.

Kävelen ulos näyttelystä. Toivon, että "Pikkusiili" ja "Vaiennut kaiku" pääsevät julkiseen kokoelmaan ja siten joskus esille näyttelyyn.

Vuotuinen taidegrafiikan ja veistosten myyntitapahtuma järjestetään 25.2. - 6.3.2016 Helsingissä Kaapelitehtaalla.

Kuvat: Leena-Liisa Lehikoinen, 2016