Katri Oikarinen on leikannut kirjoja paloiksi ja sommitellut niistä asetelmia kehysten sisään.

 

Luen kirjojen selkämyksistä pilkottujen kirjojen nimiä: Paavo Rintala ”Rikas ja köyhä”, Kaisa Meri ”Sisarukset”, Maila Talvio ”Kootut teokset” ja Pieni tietosanakirja.

 

oikarinen.jpgKirja-asetelmat nostattavat minussa epämiellyttävän tunteen.

 

Mikä oikeus on tehdä toisen tekemästä taiteesta raaka-ainetta? Kirjahan on kirjailijan taideteos! Tätä minun pitäisi tietysti kysyä Katri Oikariselta itseltään.

 

Poikkileikatut kirjat eivät tietenkään ole ainutlaatuisia kappaleita. Ne ovat käytössä kuluneita kirjoja, joita tyrkytetään kirjastoissa kävijöiden matkaan ilmaiseksi. Jollei joku ota kirjoja mukaansa, on niiden kohtalona uusiopaperiksi joutuminen tai polttouuni.

 

Ekologisesti on hyvä asia, että Oikarinen käyttää teoksissaan kuluneita ja vanhoja kirjoja.

 

Kierrätys ei ole kuvataiteessa uusi asia. Oikarinen kulkee teemallaan samoilla turuilla kuin Juhani Harri - mainitakseni vain yhden taiteilijan, jonka esineasetelmissa on esteettistä runollisuutta. Oikarisen töistä en löydä sitä, vaikka hänen sloganinsa onkin ”kierrättäen kaunista”. Minusta työt ovat torsoja, sillä kirjat ovat niissä yksinomaan sommittelumateriaalia.

 

Mutta kirjat eivät ole vain materiaalia: kansia ja sivuja. Eivät ole! Kansien välissä on kirjailijan luoma ainutlaatuinen maailma - tarina, joka parhaimmillaan sytyttää lukijan mielikuvituksen roihuamaan. Olisinkin toivonut, että Oikarinen olisi sommitelmissaan jatkanut tarinoiden kertomista.

 

Katri Oikarinen on taidelainaamon kuukauden taiteilija Promenadigalleriassa Hyvinkäällä. Töitä on esillä 4.3. asti.

 

Kuvassa: Vinossa ja pinossa -teos

 

Kuva: Leena-Liisa Lehikoinen, 2015