perjantai, 7. huhtikuu 2017

Mielenympyrät

radoslaw_gryta_2017.jpgRadoslaw Grytan näyttely on monikerroksinen. Se ei auennut minulle ensimmäisellä käynnillä, vaan jäin työstämään näkemääni.

Nyt olen jälleen Luokan edessä -teoksen äärellä.

Katselen, kun käsi piirtää ympyrää, ja liitu raapii taulun pintaa. Haistan koulun hajun ja näen välähdyksiä hetkistä luokkahuoneissa, joissa vartuin lapsesta nuoreksi aikuiseksi.

Saan muistoni melko pian käsiteltyä ja alan nähdä teoksessa universaalimpaa kuin oman historiani.

Onko siinä kuvaus menneisyydestä niin Suomessa kuin Puolassakin, josta Gryta on kotoisin? Olemmeko me yhden ympyrän, yhden totuuden, kasvatteja? Minä Kekkosen Suomen lapsi, Gryta neuvosto-Puolan.

Käsi aloittaa uudelleen saman ympyrän piirtämisen. Ympyrä on silmän muoto. Se katsoo minuun ja tähän hetkeen.

Grytan konekäsi on piirtänyt ympyrän minun mieleni pintaan. Minulle se on merkki hyvästä taideteoksesta.

Katso video YouTubessa.

Oppitunnit -näyttely on esillä Galleria Sculptorissa Helsingissä 9. huhtikuuta asti. Vielä ehdit. Kipinkapin!

Kuva ja video: Leena-Liisa Lehikoinen

torstai, 2. maaliskuu 2017

Elämän puna

Korut vievät huomioni ensivilkaisulla. Ihailen rannerenkaita, joissa on läpinäkyvän hartsin sisällä tuohta, puunlehteä ja linnunsulkaa.ilona_treiman_2017_2.jpg

Korut hengittävät pohjoisen luontomme ilmaa. Niissä on pakkasen purema odotus auringonpaisteesta.

Koruja tutkiessani mietin taiteilijan, Ilona Treimanin, suhdetta luontoon ja elämään.

Ilona on taidegalleriassa ja tulee luokseni. Ryhdymme keskustelemaan näyttelyssä esillä olevista maalauksista - onnekseni, sillä keskityin täysin koruihin ja maalauksia silmäilin ohimennen ja ylimalkaisesti.

Ilona esittelee minulle maalauksiaan, ja minä alan nähdä niitä pintaa, tekniikkaa ja värejä syvemmälle. Ja ohi minun oman maailmani.

Ilona kertoo isoäidistään ja tämän yhdeksästä lapsesta. Stalinin aikakaudesta, perheen pakkosiirrosta Siperiaan ja paluusta Tallinnaan. Ilona kertoo myös äidistään ja tyttärestään. Kuuntelen Ilonaa ja katselen maalauksia.

Oivallan punaisen värin merkityksen. Sehän on elämän punaa! Siinä on ilon ja surun sävyjä.

ilona_treiman_2017_1.jpg

Näyttely Jää on esillä Hyvinkään taitelijaseuran Promenadigalleriassa 15. maaliskuuta 2017 asti.

Kuvat: Leena-Liisa Lehikoinen, 2017

 

sunnuntai, 12. helmikuu 2017

Jäätelöä Viipurissa

leila_sarola_viipuri.jpgKatselen Leila Sarolan ottamia matkakuvia Viipurista ja Leningradista. Kuvat ovat reilun 60 vuoden takaa.

Sarola ja linja-autollinen muita suomalaisia olivat ensimmäiset turistit rajan tuolla puolen sitten sodan.

Ihmeteltävää siis riitti puolin ja toisin.

Minä puolestani ihmettelen kuvien onnistuneita sommitteluja. Sarola nimittäin otti valokuvia ensimmäistä kertaa elämässään. Hän oli saanut kameran lainaksi matkaa varten.

Jäätelönmyyjät valikoituvat parinkymmenen kuvan joukosta siksi, että kuvaan on tallentunut elämänmakuinen hetki. Myyjät eivät huomaa, että Sarola ottaa heistä kuvan. He ovat täysin uppoutuneita tehtäväänsä. Voin melkein kuulla kopeikoiden kilinän. Hyvin on jäätelöä myyty.

Kuvan lähes harras tunnelma on taustan näyteikkunoissakin. Siinä on viipurilaisille herroille solmioita katseltavaksi.

Palaan takaisin jäätelönmyyjiin: Mistäköhän päin Neuvostoliittoa he olivat muuttaneet Viipuriin? Miten he kokivat uuden kotikaupunkinsa? Asuuko heidän jälkeläisiä yhä kaupungissa?

Leila Sarolan Minä muistan -näyttely on esillä Hyvinkään taiteilijaseuran Promenadigalleriassa 22.2. asti.

Kuva: Leena-Liisa Lehikoinen, 2017

 

 

 

 

 

perjantai, 27. tammikuu 2017

Viimeinen tanssi

Kaksi naista tanssii. He ovat sulkeneet silmänsä ja kääntäneet päänsä alaspäin. Naamarimainen kalpeus peittää heidän kasvonsa. Yö ympäröi heidät.

Leena Luostarinen on maalannut kaksoismuotokuvan. Siinä hän on itse punaisessa puvussa ja sinisessä hänen sisarensa.

Luostarinen oli perehtynyt Kiinan taiteeseen ja kulttuuriin, mikä näkyy maalauksen aihevalinnassa ja kerronnassa. Maalauksen tanssijat ovat patsaiden kaltaisia, joita laitettiin hautoihin. Puvut pitkine, sormet peittävine hihoineen ja korvakkeiset päähineet ovat Tang-dynastian (618–907 jKr.) aikaista tyyliä. Kiinaan viittaa myös tanssijattarien takana oleva kaareva, koristeellinen silta.

Maalaus on tulkittu Luostarisen eräänlaiseksi hyvästijätöksi sisarelleen.

Suomen Pankki kävi ostamassa maalauksen Luostarisen työhuoneelta vähän ennen tämän kuolemaa vuonna 2013.

portaikkio_suomen_pankki.jpgSillalla tanssijat -maalaus on yksi yli sadasta taideteoksesta, jotka kuraattori Markku Valkonen on valinnut näyttelyyn yli tuhannen taideteoksen kokoelmasta. Pari kolme uutta taideteosta hankitaan kokoelmaan vuosittain. Kokoelman kartuttaminen ja taideteosten esittely yleisölle on Suomen Pankilta kulttuuriteko. Peukutan sille kaksin käsin.

Näyttely on avoinna ainoastaan viikonlopun yli maanantaihin 30.1.2017 asti, mutta taideteoksiin voi tutustua aivan hiljattain avatulla verkkosivustolla. (Peukutan sillekin kaksin käsin.)

Verkkosivustolla näet Sillalla tanssijat -maalauksen. Tätä bongaustani kuvittaa viitteellisesti Suomen Pankin portaikko. Siispä kiipeä sitä pitkin näyttelyyn katselemaan maalausta tai klikkaa oikopäätä siihen netissä: www.kansakunnanomaisuutta.fi.

Kuva: Leena-Liisa Lehikoinen, 2017

torstai, 12. tammikuu 2017

Elämänkone

veijo_ulmanen_2016.jpgMinä kierrän ympäri Veijo Ulmasen veistosta. Sen muotokieli on viimeistelty ja täydellinen. En uskalla jäsentää veistosta tämän enempää, sillä sanani saattavat rikkoa sen kauneuden.

Ulmanen antoi veistoksilleen aina tarinallisen nimen, mutta tätä veistosta hän ei ehtinyt nimeään. Minä päätän nimetä sen.

Mitä veistos kertoo minulle?

Veistos odottaa minun laittavan sen käyntiin. Sen ei kuulu olla pysähtynyt, vaan raastinraudan on silputtava, nuijan on lyötävä tahtia, puristimen on liitettävä osia yhteen ja rautojen on kannateltava painoa. Veistoksen ei myös pidä olla hiljaa, vaan sen on kolistava, kilistävä, suhistava ja rätistävä.

Tarina kiteytyy nimeksi: ”Minä pidän elämänkoneen käynnissä”.

Veijo Ulmasen muistonäyttely on esillä Hyvinkään taidemuseossa 29.1.2017 asti.

Kuva: Leena-Liisa Lehikoinen, 2017